Savonia AMK: Järvimatkailun vastuullisen tulevaisuuden työpajat

Toimisto2030 toteutti syksyllä 2023 työpajakokonaisuuden Pohjois-Savon kehittyvä järvimatkailu -hankkeelle, joka on Savonia ammatti­korkeakoulun ja Brande Oy:n yhteishanke. Hankkeen avulla kehitetään alueen matkailupalvelutarjontaa vastaamaan kansainvälisten matkailijoiden tarpeita. Hanketta tukevat Euroopan sosiaalirahasto ja ELY.

”Kestävyys ja tulevaisuus liittyvät yhteen: yhtä ei ole ilman toista”, kuvasi projektipäällikkö Katariina Moilanen. Hänen mukaansa teemojen käsittelemisellä yhdessä haluttiin myös välttää liian pitkä työpajarupeama, joka olisi ollut edessä, jos aiheita olisi pilkottu erillisiksi kokonaisuuksiksi.

Toimisto2030 valikoitui työpajankokonaisuuden toteuttajakumppaniksi kilpailutuksen pohjalta. ”Yhteistyö lähti liikkeelle mutkattomasti: Toimisto2030:n tarjouksessa oli jo selkeä runko, jonka kautta lähdimme yhdessä tarkentamaan”, hankkeen TKI-asian­tuntija Mira Saari kertoi.

Toteutimme hankkeen kohderyhmälle ennakko­kyselyn, sekä neljän toisiinsa kytkeytyneen työpajan sarjan, jossa käsiteltiin osallistavalla tavalla mm. matkailun tulevaisuuden vastuullisuus­vaatimuksia ja uusien palvelujen pilotointia vastuullisuudesta käsin.

Toimisto2030:n kanssa on ollut helppo ja mutkaton tehdä töitä, pönötys on puuttunut.

  • Katariina Moilanen, projektipäällikkö