Kestävä kehittäminen vaatii vastuullisuus- ja tulevaisuus-työskentelyn yhdistämistä

”Kestävyys ja tulevaisuus liittyvät yhteen: yhtä ei ole ilman toista”

Toimisto2030 toteutti syksyllä 2023 työpajakokonaisuuden Pohjois-Savon kehittyvä järvimatkailu -hankkeelle, joka oli Savonia ammattikorkeakoulun ja Brande Oy:n yhteishanke. Hankkeen avulla kehitettiin alueen matkailupalvelutarjontaa vastaamaan kansainvälisten matkailijoiden tarpeita. Hanketta tukivat Euroopan sosiaalirahasto ja ELY.

”Asioita, joita ei välttämättä itse oltu osattu nähdä”

Pohjois-Savon kehittyvän järvimatkailun hankesuunnitelmassa tunnistettiin tarve pitää alueen matkailutoimijoille vastuullisuus- ja tulevaisuus­työpajoja, ja nämä teemat päätettiin yhdistää yhdeksi työpajakokonaisuudeksi. ”Kestävyys ja tulevaisuus liittyvät yhteen: yhtä ei ole ilman toista”, kuvaa projektipäällikkö Katariina Moilanen. Hänen mukaansa teemojen käsittelemisellä yhdessä haluttiin myös välttää liian pitkä työpajarupeama, joka olisi ollut edessä, jos aiheita olisi pilkottu erillisiksi kokonaisuuksiksi.

Toimisto2030 valikoitui työpajankokonaisuuden toteuttajakumppaniksi kilpailutuksen pohjalta. ”Yhteistyö lähti liikkeelle mutkattomasti: Toimisto2030:n tarjouksessa oli jo selkeä runko, jonka kautta lähdimme yhdessä tarkentamaan”, TKI-asiantuntija Mira Saari kertoo. ”Kun käytiin vapaamuotoista keskustelua, sieltä nousi esiin asioita joihin Toimisto2030:n porukka osasi tarttua, sellaisia, joita ei välttämättä itse oltu osattu nähdä merkityksellisinä”

Tulevaisuus­herättely rohkaisee asiantuntijat vaihtamaan rooleja

Kokonaisuuden ensimmäinen työpaja järjestettiin elokuussa 2023, ja siinä keskityttiin vastuullisen matkailun peruskäsitteiden avaamiseen yhteisen työskentelyn kautta. Ensimmäinen työpajakokonaisuus järjestettiin hybriditoteutuksena, jotta kynnys lähteä mukaan olisi mahdollisimman matala. Mukaan haluttiin matkailutoimijoita ympäri Pohjois-Savoa, ja siksi työpajalle järjestettiin osallistumispisteitä Kuopiossa, Varkaudessa ja Iisalmessa. Ennen ensimmäistä työpajaa toteutettiin ennakkokysely, jossa kartoitettiin osallistujien vastuullisuus­työn tilaa ja odotuksia työpajoille.

Osana työpajakokonaisuutta Toimisto2030:n palvelu­muotoilija Minna Rantama perehdytti paikallisia toimijoita fasilitoimaan omaa lähiryhmää: ideana oli, että ensimmäisessä työpajassa ryhmät tapaavat kasvotusten kolmessa kaupungissa, ja työpajan vetäjät ovat mukana etäyhteyksin. ”Fasilitointiperehdytys oli onnistunut ihan jo siitä syystä, että pienryhmien fasilitointiin on aina hyvä saada käytännön vinkkejä. Vaikka Iisalmeen ei lopulta saatu osallistujia ensimmäiseen työpajaan, fasilitoinnin harjoittelusta oli silti hyötyä laajemminkin”, TKI-asiantuntija Petteri Jääskeläinen pohtii. ”Perehdytys madalsi toimijoiden kynnystä fasilitointiin, joka on sanana jännittävämpi kuin mitä itse tekeminen todellisuudessa on”, Katariina Moilanen jatkaa.

Ensimmäinen työpaja toteutui kahden lähiryhmän voimin (Kuopio ja Varkaus), ja osallistujien palautteen mukaan mielenkiinto pysyi yllä koko työpajan ajan, vaikka kaikki osallistujat eivät olleet saman katon alla. Työpajassa Toimisto2030:n kestävän kehityksen asiantuntija Hanna-Leena Pesonen kävi läpi STF-periaatteita (Sustainable Travel Finland). Yhteisenä pohdintana keskusteltiin, mikä voisi olla toisin 10 vuoden päästä jos omalla yrityksellä ja mahdollisesti koko alueella olisi STF-sertifikaatti. ”Kotiseutuylpeys oman alueen tarjonnasta ja alueesta ylipäätään kasvaa sekä toimijoiden että asukkaiden mielissä”, eräs osallistuja kiteytti. Lapin kestävän matkailun kehittämisen parissa pätevöityneen Hanna-Leenan esimerkit auttoivat ymmärtämään, että Pohjois-Savon matkailua voidaan kehittää suoraan kestävälle pohjalle, ilman historian painolastia. ”Hanna-Leenan esimerkit auttoivat meitä ymmärtämään, että ns. takamatkalta tuleminen ei ole pelkästään huono asia”, Katariina Moilanen ja Mira Saari kuvaavat pohdintojaan.

Työpaja-aineisto määrittää tavan jolla edetään

Toimisto2030 hyödyntää työpajatyöskentelyssä palvelu­muotoilua, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kussakin työpajassa kerätään aineistoa jatkotyöstöä varten. Jokaisen työpajan aineistokooste käydään läpi tilaajan kanssa, ja niiden pohjalta tarkastellaan yhdessä jatkotyöskentelyn suunta. Mira Saaren mukaan nämä yhteenveto- ja suunnittelupalaverit olivat savonialaisille hyödyllisiä, sillä niissä tuli tarkasteltua työpajan antia jäsennellysti ja uudesta kulmasta. ”Tilaisuuteen liittyy aina järjestäjän näkökulmasta se haaste, että ei pysty keskittymään täysin osallistujana olemiseen, kun tulee skannattua tilaisuutta kokonaisuutena”, hän jatkaa.

Myöhemmät kolme työpajaa toteutettiin lähityöskentelynä Savonian kampuksella Kuopiossa, ja toisessa työpajassa sukellettiin syvälle tulevaisuusajattelun maailmaan. Kolmannessa työpajassa pohdittiin alueen matkailun vahvuuksia ja konseptia asiakaspersoonien kautta, ja neljännessä työpajassa työskentelyä täsmennettiin kohti konkreettisia askelmerkkejä. Neljäs ja viimeinen työpaja piti sisällään myös Nordic Island Hideout Oy:n case-esittelyn, joka inspiroi näkemään miten vastuullisuus ja asiakkaita houkutteleva uudenlainen konseptointi kulkevat käsi kädessä. Myös Tavinsulka Oy oli mukana kertomassa toiminnastaan. Petteri Jääskeläinen toteaa, että yrittäjäpuheenvuorot olivat loppuun mainio lisä, sillä niistä lähti keskustelu luontevasti liikkeelle. Yrittäjille on mielekästä kuulla näkemyksiä toisilta yrittäjiltä, jotka ovat jossain asiassa jo askeleen edellä.

Mahdollistamme uusien suuntien rakentamisen yhdessä

Kun tavoitteena on houkutella mukaan kiireisiä yrittäjiä, on tärkeää, että työpajakokonaisuus sekä antaa uusia ideoita yksittäiselle osallistujalle, että mahdollistaa uusien suuntien rakentamisen yhdessä. Monipuolinen tekeminen yhdessä ja erikseen jokaisessa työpajassa tuki tätä tavoitetta, Katariina Moilanen toteaa. Pohdintaa tehtiin eri tasoilla, aina yhteiskunnallisesta tasosta yksittäisten somepostausten suunnitteluun.

Työpajakokonaisuuden myötä yhteistyö alueen toimijoiden kanssa tiivistyi. ”Se oli todella arvokasta” Mira Saari totesi. Hanke sai runsaasti materiaalia omaa loppuraportointia ajatellen ja kestävän järvimatkailun konseptointi eteni harppauksilla.

”Toimisto2030:n kanssa on ollut helppo ja mutkaton tehdä töitä, pönötys on puuttunut”, Katariina Moilanen tiivistää kokemuksensa yhteisestä työskentelystämme.

Ilo oli myös meidän puolellamme, kiitos yhteistyöstä Savonian hanketiimi! Tehdään yhdessä parempi.

Tutustu palveluihimme täällä.

Ota yhteyttä